Kun ihminen on lopullisesti poissa
tutusta maisemastaan, kun hänen
kävelynsä sen teillä ja kotipihalla
on tehty, ja hänet on viety sinne
missä hän lepää tuttujensa ja
sukulaistensa kanssa hiljaisuudessa,
maisema ei ole enää sama. On
kuin suuri puu olisi kaatunut
keskeltä maisemaa, sen kantokin
kammettu maasta, ja siinä missä
sen vihreys kohosi ja peitti taivaan
vain aukko, sinistä taivasta, pilveä.
05.03.2024
#Runo #Runoja #Runot #Runous #Runoutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti