LUKIESSANI ESSEETÄ EMIGRANTTIRUNOILIJASTA

Kestää hetken ennen kuin tietoisuuteeni,

kirjan sivuilla joutilaasti

askeltavaan, tulee

tuo ääni, ulkona

alkanut, joka nyt alkaa

uudestaan mielessäni, hitaasti

yltyen sanaksi

joka nimeää sen

ja antaa selityksen: Sade.

Öinen, kuivien viikkojen

jälkeinen vesisade,

pimeydessä näkymättömät

vesipisarat mustalta taivaalta

mustaan maahan putoavat,

hukkuvat, kuten

hukkuu ääni sen hiipuessa,

kadotessa tuulen

ääneen, ja

kirja kädessäni

odottaa minun

ottavan uuden askeleen, jatkavan

syvemmälle

sen maisemaan,

lauseiden aluskasvillisuuteen,

maanpakolaisen mieleen.

30.08.2019