KESÄPÄIVÄ RUOVEDELLÄ

Sinne soudatte, järvelle ja takaisin

saareen, menneeseen

aikaan, vaari ja Kirre

muistoissani. Jätätte

meidät rannalle, puiden

katveeseen luo rantavedessä

lahoavan veneen. Jätätte

minut tähän

yksinäiseen hetkeen

muistoineni.

Aurinkoinen päivä, olinko viiden,

ja helpottunut ollessani

takaisin rannalla

veden tultua lähelle

soutuveneen laidan ylärajaa

mennen, tullen. Olitte

puhuneet kuinka korkealla

vesi oli, kivistä sen

alle jääneistä, ja

minä olin katsellut tummaa vettä

ja miettinyt niitä syvyyksiä

allamme jotka odottivat

kiveä, äkillistä keikahdusta.

Olin mielessäni nähnyt

kaatuneen veneen

sinisillä laineilla keinumassa.

Äiti oli vielä

ennen lähtöänne takaisin

kehottanut jättämään saappaat,

isot ja raskaat mustat Nokian kumisaappaat,

jaloistasi, päästämään Kirren irti

ketjusta jos vene sattuisi kaatumaan,

vaari. Enää en muista

päästitkö, mutta sanoit

kyllä potkaisevasi ne jaloistasi

jos joutuisit uimaan.

Sinne souditte, tuleviin

vuosiin kaislojen

ja lumpeiden keskelle.

Sinulla oli vielä kaksikymmentäyksi

vuotta, Kirrellä kolme.

Ja nyt, nyt meitä

on kaksi niistä kuudesta

jotka olivat silloin

siinä soutuveneessä

lipumassa tummien vesien yllä

Ruoveden kesässä,

ranta jolle olemme jääneet

on vain eri ja

kukaan ei ole enää sanomassa

minne sieltä mennä.

Eikä tälle rannalle

ole tuleva rakkaan

soutajan venettä

minua siltä hakemaan.

22.08.2019