EDESMENNEEN RUNOILIJAN SANOISTA HAUTAUSMAALLA

Täällä he lepäävät kunnes aika itse

kuolee, hän kirjoitti;

mutta mitä on jäljellä hänestä

alla sammaleisen kiven?

Mitä on jäljellä hänestä

paitsi sanat, joita aika,

ohi aineen ikuisuuteen kurottava,

sivuilta ja mielistä kuluttaa?

Iäisyyden antaa ihminen

aikaan hukkuneille,

toivonaan sen olevan kohtalonsa,

levon olemassaolossa.

Kanna minua kunnes

aaltosi ovat poissa

ja auringossa hehkuu pohjasi,

hän voisi sanoa valtamerelle.

Ja valtameri yhden maailman

on sadepisara ukkosmyrskyssä

ajalle, joka kurkottaa ohi

alkeishiukkasten kuoleman.

Olet katoavainen,

olet kadotettu,

sinun on unohdus

ja olemattomuus, ihminen.

01.06.2019