TÄNÄ KYLMÄNÄ KESÄKUUN ILTANA

Tulevaisuus ei ole meidän, ei

enää meidän jos se koskaan oli, rakkaani,

istuessamme tässä puisen pöydän ympärillä

hyttysiä kantavassa kesäkuun

kylmässä illassa; auringonsäteet osuvat puiden

latvoihin, mutta me olemme varjossa,

emmekä siitä enää poistu. Niin

monta valintaa, niin monta käännöstä elämässä

jotta tähän tultiin, ja lähes kaikki vääriä, 

ja nyt se alkaa olla ohi, elämä, ja vieläkin

tahtoisi uskoa meidän olevan kuin

nuo nuoret keinussa, hiljaa jutellen istuvat;

heidän on lupaus vuosikymmenistä toivoa

ja elämää, ennen kuin meitä vanhempina

on heille oleva ilta kuin tämä,

kylmä ilta ja sen varjot, elämän

mittaiset pettymykset ympärillä

verta imevänä hyttysparvena. Siinä he

keinuvat, tässä istumme me, ja elämä

on jossakin muualla, heille edessä

ja meille, meille jotka vielä yritimme

ja tahdoimme toivoa, meille sen on

haudoissa jo umpeenluoduissa ja

niissä, jotka on vielä kaivettava. Oi

rakkaani tänä kylmänä iltana, niin

väärin, niin väärin olen elänyt

ja sinut verkkooni kietonut kuin

illan hämärässä, pensaihin

verkkonsa kutonut hämähäkki

perhosen, joka odotti lentävänsä

korkealla, lämpimässä ilmassa

ja löysi kuolemansa varjoista

illan viileydessä. Ja sinä, sinä

jonka ansaitsi elämän ja toivon

ja todeksi tulleet unelmat, sinä

olet vain viimeisin heistä

joita olen rakastanut ja

murtanut itseni lailla.

11.06.2019