VANJA-ENO JA SIILI

Luen Tšehovin Vanja-enoa 

hyttysiä huitoen kesäillan hämärässä,

laukaukset on ammuttu ja ollaan anteeksipyynnöissä,

kun ojanreunan lupiinien keskeltä tulee

tuttu iso siili, komea uros,

ja kulkee minun ja kissan välistä meitä huomioimatta.

Kissa vastaa välinpitämättömyydellä;

ovat kuin Voltaire ja Jumala -

paitsi etteivät edes tervehdi.

Ja minä haparoin itsekseen sammunutta kännykkää

auki valokuvan ottaakseni,

ja kun kännykkä on auki,

on siili katoamassa korkeaan ruohoon,

illan henki pitkien varjojen,

ihmisten farssin, keskellä.

10.06.2019