KELLO PUOLI KAHDEKSAN AAMULLA

Isälleni

Usvainen, pilvinen aamu,

sadetta enteilevä. Ennemmin

pimeys haalistuu

kuin päivä valkenee.

Tulee mieleeni aamu

Kemissä, viimeinen

kaikista jotka vietit siellä.

Emmehän me

sitä tienneet.

Tällainen aamu,

kostea ja autio,

ihmisistä ja tunteista,

valosta ja lämmöstä

autio aamu.

Siitä on kymmenen

vuotta. Tänä

aamuna olen lukenut

loppuun Kirsikkatarhan.

En tiedä

minne menen tästä

aamusta, paitsi

että toisin

kuin silloin, en

lähde kotiin.

En yksin, en

kanssasi. Ehkä

tämä on minulle

viimeinen aamu

jollekin, asialle,

tunteelle ellei

elämälle tai vuodenajalle.

Vain tulevaisuus

tietää jos

aikaa ei ole jatkumona,

tulee tietämään

jos aika on

suora linja

jota pitkin etenemme

siihen sidottuina.

Jonnekin minun

on lähdettävä,

tämän valjun

aamun, tämän

harmaan elämän

tyhjyydestä.

Jonnekin meidän

kaikkien on

lähdettävä, saavuttava;

on, vaikka

emme avaisi ovea.

10.09.2019