TÄMÄ SYKSYN VIHREYS

Haapojen, katajien, koivujen ja leppien lehtiä

runsaina kantavat oksat havisevat soratien varrella kävellessäni;

harva keltaiseen, punaiseen tai vaaleanruskeaan

pukeutunut puu erottuu muiden keskeltä,

vihreyden keskeltä, ja kuinka tämä vihreys,

iltapäivän haaleassa auringonvalossa

kylpevä puiden vihreys, ahdistaakaan

minua, kuin mato etsisi tietään sydämeni halki.

On syyskuun loppu ja on tuskin syksy,

kesän lämpö viipyy päivisin ja pitää vihreät lehdet

puiden oksilla, saa minut kävelemään t-paidassa

tämän vihreydessään tuhoa enteilevän tien.

Tämä tie jonka ihmiskunta on

itselleen raastanut halki luonnon,

tämä tie jota me kuljemme liian kepein askelin,

se, sen vihreys, on mato sydämessämme.

22.09.2019