LÄNSIMAISEN KULTTUURIN HAUDOILLA

Luen flunssassa rinnakkain esseitä

Aldus Manutiuksesta ja Bruno Schultzista;

kustantajalla ja kirjailijalla on se ero,

että kirjailijaa verrataan aina kirjailijaan,

Schultzia Kafkaan, mutta

kustantajaa verrataan harvoin kustantajaan 

- hän saa seistä yksinäisenä Venetsiassa,

vain kaksi sukupolvea heijastumassa

laguunin vedestä hänen jälkeensä, jälkihehku.

Takana kukoistavan Venetsian lavasteet,

Tizianin maalaamat kun kaleerit halkoivat

Välimerta rikkauksia tuoden; Schultz

on kuolemaantuomitun maailman vanki

Drohobytšin tehtaiden, rautateiden

halkomien vuorten ja tasankojen keskellä;

meille hänen elämänsä johtaa vääjäämättä

tuohon luotiin keskellä apokalypsiä.

Kevät, renascimento, ja talvista kolein.

Ja kuitenkin he ovat osa

samaa myyttistä läntistä kulttuuria,

ei Schultzia ilman Manutiusta,

ei Manutiusta ilman juutalaisuuden perintöä,

kaikkia noita kirkkoruhtinaita ja renessanssihumanisteja.

Ei Schultzin murhaa, ei

hänen maailmansa pois pyyhkäissyttä

kansanmurhan vedenpaisumusta

ilman Venetsian gettoa,

ilman tuota samaa rististä siinnyttä uskontoa.

10.09.2019